jeudi 19 juin 2014

Opimme virkkaamaan, mutta tunnemmeko historiaamme?

Kertoessani askartelu- ja taideprojekteistani Pikku Monsieurin kanssa ranskalaisille, huomaan, että ne eivät ole kaikkein tavanomaisimpia ranskalaisten lasten aktiviteettejä eikä niitä myöskään näytetä arvostettavan koulussa yhtälailla kuin Suomessa.
 
Ranskassa ollaan yllättyneitä, että suomalaisissa kouluissa opetetaan useiden kuvaamataidontuntien lisäksi käsi- ja puutöitä sekä ruoanlaittoa ja kodinhoitoa. Mutta emmehän me elämässämme pärjäisi pelkällä teoriittisella tiedolla, jos emme osaa tehdä itse käsillämme mitään. Toki kodinhoidon ja ruokakulttuurin tärkeimmät perusteet tulevat toivottavasti kotoa, mutta mielestäni on myös tärkeä opettaa lapset tekemään käsillään itse sen sijaan, että kaikki tulisi suoraan kaupasta tai palveluina, aktiviteetit olisivat lelufirmojen keksimiä eikä oman luovuuden tuotoksia.
 
Mutta toisaalta, jos suomalaisissa kouluissa annetaan painoarvoa myös käytännön taidoille, jäämmekö jossain muussa osa-alueessa vähemmälle verrattuna keski-eurooppalaisiin koulukavereihimme? Minkä tiedon tai taidon suomalainen koulujärjestelmä kokee vähemmän tärkeäksi opetuksen kannalta?
 
 
Omalta osaltani ainakin historian tuntemus sekä maailmanlaajuisesti että koskien omaa kotimaatani on selkeästi huonompi kuin kaikkien ranskalaisten ystävieni. Ehkä kyse on vain sattumasta ja olen opetellut huonosti läksyni, mutta liian usein en osaa vastata kysymyksiin, joita Suomen historiasta ja taustoista minulta kysytään. Sekin on tärkeää tietoa, auttaahan menneen tuntemus ymmärtämään paremmin nykyhetkeä ja käsittämään syyt ja seuraukset.
 
Olisiko teissä lukijoissa viisaampia, hyvin suomalaisen koulujärjestelmän tuntevia tai henkilöitä, joilla olisi kokemusta useamman maan koulujärjestelmästä tai vain "mututuntumaa" aiheesta?

Aucun commentaire:

Enregistrer un commentaire